Minua pyydettiin kertomaan jotain Aydasta: Siitä millainen hän on ja miten me reenataan. Ayda on ensimmäinen sloughini. Rotuun päätyessäni en ollut mitenkään erityisen innostunut juoksulajeista, enkä juuri edes tutustunut niihin, etenkään käytännössä. En siis etsinyt erityisesti juoksijaa itselleni, vaan ennen kaikkea lemmikkiä, mahdollisesti näyttelykoiraa ja juoksulajit olivat lähinnä ajatuksella ”että voidaan me kokeilla koiran iloksi niitäkin, koska sloughi on kuitenkin metsästys- ja käyttökoira”. Nyt me sitten harrastamme sekä maasto- että ratakokeita, harvemmin myös näyttelyitä. Keskityn tässä jutussa meidän ratapuolen harrastamiseen.
Aydan isä Tillieville Xiam Ehz ”Junnu ” on Suomen maastovalio ja emä on Elegantin Magma Zora, erittäin varmapäinen ja -viettinen juoksija jonka suvusta löytyy monta hienoa juoksijaa. Lähtökohdat vietikkäälle, juoksuharrastuksiin sopivalle koiralle olivat siis kunnossa, vaikken juoksijaa etsinyt. Kävi niin, että Ayda osoittautui aika lahjakkaaksi jo heti alussa, kun sen 7 kk:n iässä ensimmäisen kerran vein vieheelle. Ayda tajusi heti, mikä on homman nimi, vaikkei sille ollut viehettä heiluteltu. Kaikenlaisia muita retuutusleikkejä oli kylläkin harrastettu. Silloin treeneissä lähettäjänä toiminut henkilö totesi heti, että nyt on vauhtia. Itse en osannut tuolloin edes ajatella tai haaveilla mihin asti vauhtia riittää. Koska syksy oli jo pitkällä, jäi juoksuharrastus hautumaan talven yli. Keväällä jatkettiin harjoituksia omalla akkukäyttöisellä vieheenvetolaitteella, jonka kihlattuni Mikko Kapanen suunnitteli ja kasasi. Kävimme myös kerhon vetosuoratreeneissä harjoittelemassa erityisesti kopitusta. Lähin rata, millä säännöllisesti järjestetään treenejä, on meiltä 2 tunnin ajomatkan päässä Tampereen Kaupissa. Kopitus oli alkuun ehdottomasti se haastavin asia Aydalle. Vaati jonkun verran toistoja oppia, että koppi on oikeasti kiva juttu, koska sieltä pääsee ”pupun” perään.
Koejuoksut päästiin suorittamaan vaaditun 15 kk:n iän täytyttyä Helsingissä Tuomarinkartanolla Aydan kasvattajan Pia Chaoukin koirien avustuksella. Vauhtia, intoa ja rohkeutta juosta kavereidenkin kanssa ja niiden ohi näytti riittävän. Loppukesän keskityimme kuitenkin kaikkeen muuhun ja odottelimme, että ikää karttuu kilparadalle. Ensimmäiset ratakilpailunsa Ayda starttasi Turun Vätissä täsmälleen 18 kk:n ikäisenä, juuri kilpailuiän saavuttaneena, ottaen heti ensimmäisen voittonsa, ratasertinsä ja tehden uuden rataennätyksen 480:m matkalle ajalla 34,57s. Paljon muuta me emme enää sille syksylle ehtineetkään, kun Ayda päätti, että on aika kasvaa naiseksi.
Oma intoni harrastukseen kasvoi, kun huomasin että käsissäni on koira, jolla voisi riittää vauhtia käyttövalioksi asti. Pikkuhiljaa aloin ottamaan entistä enemmän selvää koiran ruokinnasta ja siitä, mitä kaikkea urheilukoiran ylläpitäminen vaatii ja miten treenikausi rakentuu. En todellakaan ole asiantuntija lajissa, Ayda on kumminkin ensimmäinen kilpakoirani, ja mukana menestyksen saavuttamisessa on varmasti ollut paljon tuuria ja vähemmän omaa taitoa. Meidän matkallemme on onneksi sattunut monta kokeneempaa harrastajaa, joilta olemme saaneet neuvoja ja ottaa oppia.
Omat koirani syövät milloin mitäkin energianappulaa joiden sekaan laitan lihaa ja vaihtelevasti rasvaa, öljyä ja joitain vitamiini- ja kivennäislisiä. Nappulan ja lihan suhde on 75/25 – 50/50. Lenkit vaihtelevat talviaikaan peruskuntokaudella yleensä 7-10 kilometrin hujakoilla 5-6 pvä/vko, riippuen vähän keleistä. Asumme sen verran metsässä, että tytöt voivat olla usein myös irti. Kesän lähestyessä vähennämme peruslenkkeilyä ja keskitymme piharalleihin. Kesälenkit mennään nykyisin yleensä hihnassa kickbiken kanssa. Ruokinnan ja liikunnan lisäksi tytöt käyvät joitain kertoja vuodessa huollettavana osteopaatti Marjo Rantasella, Dynamic Fysiossa. Näiden huoltojen lisäksi käyn säännöllisen epäsäännöllisesti, hierojalta opituilla kotihoito-ohjeilla, koirat kevyesti läpi hieroen itse.
Ayda on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen, päättäväinen, melko raju, mutta samalla aika herkkä. Se ei hötkyä kisa- tai treenipaikalla ylimääräisiä ja olen useamman kerran joutunut vastaamaan kysymykseen, että juokseeko se edes, kun on niin rauhallisesti. Kyllä se juoksee, kun tulee juoksemisen aika. Erään sivullisen sanoin, juoksee kuin viitapiru kun irti pääsee.
Suomen Azawakh- ja Sloughikerho ry 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.