(Sivu on vielä tarkistamatta vuoden 2023 päivitysten osalta)
Ajue koostuu kolmesta eri- tai samanrotuisesta koirasta, jotka kokeen aikana ”metsästävät” yhdessä. Koirien tullessa koealueelle (avoin maasto, kuten hiekka- tai nurmikenttä, pelto) niitä kuljetetaan lähettäjän määräämään suuntaan. Viehe, jota ajavat koirat yrittävät saada kiinni, on vaijerin päässä liikkuva muovi- tai kangassuikaleista tehty saaliin/riistan korvike. Vieheen lähtiessä liikkeelle lähettäjän merkistä, koirat päästetään irti. Lähtötilanne rakennetaan käytettävissä olevan maaston ja olosuhteiden mukaan pyrkien toteuttamaan aidossa metsästystilanteessa tapahtuvaa riistan pakoa.
Ajuekokeessa arvioidaan ajueessa olevien koirien metsästyksen eri osa-alueita: yhteistoiminta, kiinniotto, nopeus, innokkuus ja seuraaminen, ketteryys, käytös irti ja käytös hihnassa. Kokeissa juostaan alkuerä ja finaali. Alkuerä- ja finaalipisteet lasketaan yhteen sijoitusten ratkaisemiseksi. Suurimman kokonaispistemäärän saanut ajue voittaa kilpailun.
Kilpaillessaan koiran on käytettävä Vinttikoiraliiton hyväksymää kuonokoppaa ja kilpailumanttelia. Koirat juoksevat ilman pantaa. Koiraa lähetettäessä voidaan käyttää lähetyshihnaa tai ns. ”slipperiä”, joka ei jää koiran kaulaan.
Kilpailumanttelit ovat punainen, sininen ja valkoinen.
Tarkemmat ohjeet kisavarustuksesta ja säännöistä
Tuloksia:
Tulospalvelu 2023 Suomen Vinttikoiraliitto ry
http://www.suomenvinttikoiraliitto.fi/kilpaileminen/tuloksia (arkistoja)
AZ=azawakh
SL= sloughi
SA= saluki
2019
06.10.2019 Mänttä-Vilppula, SBK
Sijoitus 5/10 423 pistettä
Ajue:
SL Dora Bohemia Genao (Liina Niemelä, Mikko Kapanen, Pia Chaouki)
SL Qalb Elasad Ayda (Liina Niemelä)
SA Noz Infinita Ardea Cinerea
1.9.2019 Kankaanpää, SBK
Sijoitus 5/12 ae. 217+fin. 212=429 pistettä
Ajue:
AZ Tombouktou’s Onyoumah (Hanna Myllymäki)
SA Aziz Sheraz
SA Wallaby’s Azraf Ayman
21.7.2019 Kuopio, SSVH
Sijoitus: 2/9
Pisteet: ae. 257+fin. 242 = 499 SERTK
Ajue:
SL Qalb Elassad Ayda (Liina Niemelä)
SL Dora Bohemia Genao (Liina Niemelä, Mikko Kapanen, Pia Chaouki)
SA Nox Infinita Ardea Cinerea
2018
Ei azawakh- tai sloughituloksia.
2017
28.5.2017 Inkoo SBK
6. sija ae. 190+ fin. 229=419 pistettä
Ajue:
SL Hakeem el Djebel de la Bérondière (Ulla Mäkinen)
SL Elegantin Muskoviitti (Ulla Mäkinen)
SA El Hamrah Nadiir
2016
1.10.2016 Mänttä-Vilppula
4. sija 449 pistettä
Ajue:
Hakeem el Djebel de la Bérondière (Ulla Mäkinen)
Isis el Neliapilan de la Bérondière (Arja Kettunen)
Elegantin Muskoviitti (Ulla Mäkinen)
17.9.2016 Kouvola
5. sija 460 pistettä & SERTI
Ajue:
Hakeem el Djebel de la Bérondière (Ulla Mäkinen)
Isis el Neliapilan de la Bérondière (Arja Kettunen)
Elegantin Muskoviitti (Ulla Mäkinen)
2015
17.5.2015 Ajuekoe, Mustiala
Ajue:
Hakeem el Djebel de la Bérondière
Elegantin Muskoviitti
Sabih Shi’Rayan
Omistaja: Ulla Mäkinen

Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.